Sijainti Palaute In English
Ajankohtaista
Etelä-Pohjanmaa
Suunnitelmat ja ohjelmat
Hankerahoitus
Päätöksenteko
Tehtävät ja henkilöstö
Tietopalvelu
Yhteystiedot
Linkit

Muut sivustot
Hae sivustosta

POSTIOSOITE:
PL 109
60101 Seinäjoki

Osoite:
Kampusranta 9 C

Puh. 020 124 4100
Fax. 020 124 4150

Maakuntapäivät | Maakuntavaltuusto | Maakuntahallitus | Tarkastuslautakunta | Kulttuurilautakunta | Koulutusasiain toimikunta | Yhteistyöelimet | Esityslistat ja pöytäkirjat

Päätöksenteko

Etelä-Pohjanmaan liitto on 19 jäsenkuntansa muodostama kuntayhtymä, jonka hallinnon perusperiaatteet määritellään kuntalaissa ja jäsenkuntien hyväksymässä perussopimuksessa. Etelä-Pohjanmaan liitto on yksi Suomen 19 maakunnan liitosta, joiden päätöksenteko perustuu kunnalliseen demokratiaan.

Etelä-Pohjanmaan liiton ylin päättävä elin on kunnallisvaalikaudeksi valittava maakuntavaltuusto, joka kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa, päättää muun muassa liiton taloussuunnitelmasta ja talousarviosta, hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä valitsee maakuntahallituksen.

Maakuntavaltuusto valitsee myös tarkastuslautakunnan, jonka tehtävänä on arvioida, miten maakuntavaltuuston liiton toiminnalle asettamat tavoitteet ovat toteutuneet

Maakuntahallitus vastaa Etelä-Pohjanmaan liiton hallinnosta ja taloudenhoidosta. Maakuntahallitukseen valitaan maakuntavaltuuston vaalikaudeksi maakunnan poliittisten valtasuhteiden mukaan 13 jäsentä. Maakuntahallitus, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa, ohjaa ja valvoo Etelä-Pohjanmaan liiton käytännön toimintaa.

 Sivukartta     Tulostettava versio   


Etelä-Pohjanmaan liiton tapahtumakalenteri

Syyskuu

17.9.2010
MYR:n hankeryhmä
 
27.9.2010
Maakuntahallitus

Lokakuu

6.10.2010
MYR:n sihteeristö
 
14.10.2010
MYR
 
15.10.2010
MYR:n hankeryhmä
 
25.10.2010
Maakuntahallitus

Marraskuu

5.11.2010
MYR:n hankeryhmä

Etelä-Pohjanmaan kulttuurikalenteri