|
Tiedote: Etelä-Pohjanmaan vierailu Senaatintorille siirtyy vuoteen 2012 Etelä-Pohjanmaan suunniteltu vierailu Senaatintorille vuoden 2011 kesäkuussa siirtyy vuodella eteenpäin. Helsingin kaupunki on ilmoittanut, että torin ympäristön katu- ja kunnostustyöt alkavat helmikuussa 2011 ja kestävät vuoden loppuun saakka. Tiedotteeseen >> Etelä-Pohjanmaan maakuntajuhlan vetonaulana Etelä-Pohjanmaa vierailee Helsingin kaupungin kutsumana Senaatintorilla 7.-9.6.2012. Helsingin kaupunki on kutsunut maakuntia vierailulle ja esittäytymään jo vuodesta 1988, jolloin Etelä-Pohjanmaa avasi vierailujen sarjan. Helsinki-viikon osana oleva maakuntajuhla on yksi alkukesän suurimpia yleisötapahtumia pääkaupungissa.
Etelä-Pohjanmaan vierailun suunnittelu aloitettiin 20.8.2009 infotilaisuudessa, jossa Satakuntaliiton projektivastaava Viveka Lanne kertoi oman maakuntansa vierailusta Helsingissä sekä sitä edeltäneestä suunnittelu- ja organisointityöstä. Kiitokset kaikille tilaisuuteen osallistuneille! Sivun alalaidassa olevasta linkistä pääsee tutustumaan Viveka Lannen tilaisuudessa esittämään materiaaliin.
Mikäli haluat Etelä-Pohjanmaan vierailun suunnitteluun liittyvälle postituslistalle, ota yhteyttä Etelä-Pohjanmaan liiton tiedottajaan Hanne Rantalaan (yhteystiedot alla).
Työryhmät suunnittelevat tapahtumaa Senaatintori-tapahtuman suunnittelu jatkui 15.2.2010 Framilla järjestetyssä tilaisuudessa. Samalla esiteltiin tapahtuman suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi perustettavat työryhmät, jotka ovat:
- oppilaitosryhmä - markkinointiryhmä - toriryhmä - ohjelmaryhmä - tapahtumaryhmä
Ryhmän puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat on kutsuttu tehtävään. Ryhmät ovat kaikille avoimia, ja kuka tahansa voi osallistua oman asiantuntemusalaansa liittyvän ryhmän toimintaan. Toivomme, että kukin valitsee vain yhden ryhmän, jonka toimintaan osallistuu ja sitoutuu Senaatintori-tapahtumaan saakka. Saman organisaation eri edustajat voivat osallistua eri ryhmien toimintaan. Ryhmät aloittavat toimintansa maaliskuussa 2010, ja ne voivat täydentää itseään toiminnan aikana.
Työryhmien kokoontumisajat:
Työryhmien työskentely käynnistyy uudelleen tapahtuman siirtymisen aiheuttaman viivästyksen jälkeen. Alta löytyvät työryhmien kokoontumisajat sitä mukaa, kun uudet päivämäärät varmistuvat. Ohjelmaryhmä 30.8.2010 kello 13.00 KOKOUS SIIRRETTY 21.9.2010 Oppilaitosryhmä 1.9.2010 kello 14.00 Ohjelmaryhmä 21.9.2010 kello 13.00 (paikka ilmoitetaan myöhemmin) Markkinointiryhmä 6.10.2010 kello 14.00 Ohjelmaryhmä 2.11.2010 kello 13.00
Kokoontumiset järjestetään Etelä-Pohjanmaan liiton tiloissa Maakuntasalissa ellei toisin mainita. Tiedustelut: Markkinointiryhmä: Hanne Rantala, hanne.rantala(a)etela-pohjanmaa.fi Tori- ja tapahtumaryhmä: Tuuliina Tuominen, tuuliina.tuominen(a)etela-pohjanmaa.fi Oppilaitos- ja ohjelmaryhmä: Teppo Ylitalo, teppo.ylitalo(a)etela-pohjanmaa.fi
Ladattavat tiedostot:
Viveka Lannen alustus 20.8.2009
|