SEUTUAKKE

Seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistävässä hankekokonaisuudessa rahoitettiin kolme hanketta

Vuosina 2019–2021 on toteutettu seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistävää hankekokonaisuutta. Haettavissa olleella rahoituksella tähdätään vuosina 2019–2021 toteutetun työn jatkamiseen keskittyen asioihin, jotka ovat jääneet katveeseen tai aukkopaikoiksi, sekä uusiin lisäarvoa tuoviin avauksiin huomioiden teemaan liittyvä muu toiminta ja kehittämistyö.

Hankkeisiin on varattu valtion vuoden 2020 talousarviossa yhteensä 1,5 miljoonan euron määräraha (alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, AKKE).

Etelä-Pohjanmaan liitto toimii rahoittavana viranomaisena.

Seutukaupungeille kohdennettu rahoitushaku järjestettiin 14.6.2021–31.8.2021

Määräaikaan mennessä hakuun jätettiin kolme hakemusta, jotka kaikki saivat rahoituksen:

  • SEUTUrekry – Kansainvälisten rekrytointien tukeminen ja yritysten rekrytointivalmiuksien kehittäminen, päähakija Yrityssalo Oy, 16 osatoteuttajaa, lisätietoja hanketiivistelmästä
  • Ketterää osaamista, päähakija Koulutuskuntayhtymä Brahe, 7 osatoteuttajaa, lisätietoja hanketiivistelmästä
  • Seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuuden edistäminen – koordinaatiohanke, hakija Koulutuskuntayhtymä Brahe, lisätietoja hanketiivistelmästä

Tietoja hausta löytyy oheisesta hakuilmoituksesta.

Ansökningsannonsen på svenska

Ohjeet ja lomakkeet SEUTUAKKE -hankkeiden hakijoille

 Lomakkeet rahoituksen hakemista varten:

Lomakkeet maksatuksen hakemista varten:

Blanketter och anvisningar på svenska