Kulttuurikartan aarrejahti käynnistyy


Kuvassa kuvituskuva aarrejahtiin liittyen.

Pohditko tekemistä kesälomalle? Oletko haaveillut retkistä maakuntamme kulttuurin helmiin? Viimeistään nyt kannattaa tutustua Etelä-Pohjanmaan kulttuurikarttaan ja suunnitella oman kesäreissusi reitti, sillä pian voit kulttuurikohteisiin tutustuessasi osallistua myös kutkuttavaan aarrejahtiin!

Etelä-Pohjanmaan kuntien ja Etelä-Pohjanmaan liiton järjestämässä aarrejahdissa kulttuurikartan kohteisiin piilotetaan yhteensä yli 50 aarteina toimivaa kaksipuoleista korttia, joita kulttuurikohteissa vierailevat saavat etsiä. Kullakin kortilla voi voittaa vain kerran. Löytäjiä ohjeistetaan ottamaan kortti mukaansa. Yksi onnekas aarteenetsijä voittaa pääpalkintona kahden hengen Hotelli Mesikämmenen lahjakortin, joka sisältää myös aamiaisen ja pääsyn Mesikämmen-kylpylään. Yöpyminen tapahtuu hotellin ainoassa alkuperäisessä, vuoden 1976 mukaisessa asussaan säilyneessä, sviitissä nro 123. Lisäksi palkintoina on muun muassa paikallisten elokuvateattereiden lippuja sekä lahjakortteja kulttuuri- ja taide-elämyksiin. Kannattaa siis lähteä mukaan aarteenetsintään!

Aarrejahti alkaa 18.6. klo 12, ja se on käynnissä 30.6. saakka. Kilpailuun voivat osallistua kaikki kohteissa vierailevat henkilöt. Alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan suostumuksella.

Lisätietoja kilpailusta löytyy kuntien, kulttuurikohteiden ja @kulttuurinpaikka-tilin sosiaalisesta mediasta. Käy osallistumassa aarrejahdin Facebook-tapahtumaan osoitteessa https://fb.me/e/5Kcxsc2LZ . Tapahtumassa voit myös seurata kisan edistymistä. 

Kilpailun sääntöihin voit tutustua täällä.

Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan liitto

Mikaela Pihlajamäki, 040 1857 003, mikaela.pihlajamaki(a)etela-pohjanmaa.fi
Hanna Hangasluoma, 040 7515 610, hanna.hangasluoma(a)etela-pohjanmaa.fi

Seinäjoen kaupunki / Kulttuuripalvelut

Päivi Alaniska, 040 505 3284, paivi.alaniska(a)seinajoki.fi

Kulttuurikartan aarrejahti on osa kuntien kulttuuritoimintalain 166/2019 6 §:n mukaista alueellista Kulttuurin paikka -kehittämistehtävää. Kehittämistehtävällä pyritään varmistamaan, että Etelä-Pohjanmaalla voidaan tulevaisuudessakin elää kulttuurisesti rikasta ja hyvinvoivaa elämää.