Nuorten eteläpohjalaistaiteilijoiden yhteisnäyttely aukeaa!

8.11.2018

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun 2016 voittaneen Katri Yli-Erkkilän teos Keltainen lanka (2014).

 

Kolme kertaa järjestetyn Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun (2015–2017) finalistien yhteisnäyttely järjestetään Seinäjoen taidehallilla 10.11.2018–27.1.2019. Näyttelyn taiteilijat ovat Mari Hallapuro, Heikki Hautala, Hanne Kontiola, J-P Köykkä, Jaana Maijala, Jukka Nokua, Mervi Patala, Ville Vuorenmaa ja Katri Yli-Erkkilä. Näyttelyn nimi on Meidän tarinoitamme – nuoria eteläpohjalaisia taiteilijoita.

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailu toteutettiin kolmena vuotena peräkkäin vuosina 2015–2017. Kilpailu suunniteltiin alun perin kolmevuotiseksi projektiksi, jonka jälkeen saatujen kokemusten pohjalta päätettiin pohtia kilpailun jatkoa. Tänä vuonna kilpailua ei ole järjestetty. Kilpailun sijaan järjestetään kolmen vuoden kilpailujen finalistien Meidän tarinoitamme – nuoria eteläpohjalaisia taiteilijoita -yhteisnäyttely Seinäjoen taidehallissa 10.11.2018–27.1.2019. Näyttelyyn kutsuttiin kaikki 11 taiteilijaa, jotka ovat sijoittuneet finalistien joukkoon Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailussa. Taiteilijat ovat Mari Hallapuro, Heikki Hautala, Maija Hopeavuori, Heidi Katajamäki, Hanne Kontiola, J-P Köykkä, Jaana Maijala, Jukka Nokua, Mervi Patala, Ville Vuorenmaa ja Katri Yli-Erkkilä. Näyttelyyn osallistuu heistä 9 taiteilijaa.

Näyttely on suunniteltu vuoropuhelussa taiteilijoiden ja kuraattoritiimin kanssa. Vahvistettuaan osallistumisensa näyttelyyn taiteilijat ovat esittäneet alustavat teosideansa. Keväällä 2018 on järjestetty yhteinen tapaaminen, jossa taiteilijat ja kuraattorit suunnittelivat yhdessä näyttelyä ja sen jälkeen taiteilijat ovat vieneet teosideoitaan eteenpäin. Seinäjoen taidehalli on saanut näyttelyyn Opetus- ja kulttuuriministeriön näyttelypalkkioavustusta. Sen avulla on taiteilijoille mahdollista maksaa näyttelypalkkiota näyttelyn suunnittelusta ja ripustuksesta.

Näyttelyn kuraattoritiimissä ovat olleet mukana näyttelykoordinaattori Sanna Karimäki-Nuutinen Seinäjoen taidehallilta, vt. museotoimenjohtaja Elina Alkio Nelimarkka-museolta, museolehtori Kirsi-Maria Tuomisto Lapuan Taidemuseolta sekä kehittämissuunnittelija Tuija Ahola Etelä-Pohjanmaan liitosta.

Kilpailulle on luvassa jatkoa

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun avulla on pyritty nostamaan kuvataiteen profiilia ja asemaa maakunnassa, antamaan nostetta ja julkisuutta eteläpohjalaiselle kuvataiteelle sekä tuomaan esille uusia nuoria eteläpohjalaisia kuvataiteilijoita. Kunakin kilpailuvuonna tuomaristo on valinnut kilpailuun osallistujien joukosta 3–5 finalistia, joiden kilpailutyöt on esitelty liiton verkkosivuilla. Näistä finalisteista tuomaristo on valinnut voittajan ja yleisö nettiäänestyksellä oman suosikkinsa, jotka on palkittu. Voittaja on saanut palkinnoksi vuosittain oman näyttelyn Nelimarkka-museossa ja kuukauden residenssin museon taiteilijaresidenssissä.

Kilpailun järjesti Etelä-Pohjanmaan liitto yhdessä Etelä-Pohjanmaan kuvataideverkoston kanssa. Verkoston keskeisinä toimijoina ovat olleet Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo - Nelimarkkamuseo Alajärveltä, Lapuan Taidemuseo ja Seinäjoen taidehalli.

Kuvataideverkosto on yksimielisesti päättänyt, että kilpailu saa myös jatkoa. Tulevasta kilpailusta tiedotetaan yhteisnäyttelyn aikana tarkemmin.

Mutta nyt on yhdeksän syytä vierailla taidehallilla: Mari Hallapuro, Heikki Hautala, Hanne Kontiola, J-P Köykkä, Jaana Maijala, Jukka Nokua, Mervi Patala, Ville Vuorenmaa ja Katri Yli-Erkkilä! Ja onnea ja menestystä näille nuorille taiteilijan uralla!

 

 

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös