13 / 05 / 20

Kaikki on mahdollista, jos on tahtoa

  • 0

Kuluva kevät on todistanut tämän vanhan sanonnan todeksi tavalla, jota kukaan ei olisi muutama kuukausi sitten voinut kuvitellakaan.

Toki täytyy myöntää, että kun puhutaan koronakriisin vaikutuksista, on siinä kyse muustakin kuin tahdosta. Toimenpiteiden taustalla vaikuttanut pakkotilanne on ajanut koko maailman tekemään päätöksiä, joita edes Greta Thunberg ei olisi saanut aikaiseksi. Mutta yhtä kaikki, pakottavassa tilanteessa yhteiskunnat ovat toimineet samalla tavalla ja piittaamatta globaalin talouden paineista, mikä on ennen kuulumatonta.

Miksi me tarvitsemme jotain näin voimakasta uhkaa, jotta pystymme muuttamaan tapojamme? Mitä se kertoo meistä? Ainakin sen, että yhteiskunnat, ehkä myös ihmiset, jämähtävät helposti olemassa olevaan. Tämä siitä huolimatta, että puutteet, viat ja ongelmat olisivat siinä silmien edessä. On helppo ”kehittää” tuttua ja turvallista, vaikka siitä ei hyvää saakaan. On helppo tehdä kuten ennenkin, vaikka parempiakin tapoja olisi kaikkien mielestä tarjolla.

Muutoksen esteenä ovat usein taloudelliset tekijät tai valta-aseman turvaaminen − tai sitten muutostarvetta ei yksinkertaisesti huomata. Kyse on yleensä toissijaisista tekijöistä, jotka estävät varsinaisen toiminnan kehittämisen ja käytäntöjen muuttamisen.

Mitäpä jos pyrkisimme aivan normaalissakin yhteiskunnallisessa tilanteessa tietoisesti sysäämään syrjään nämä kieroutuneita rakenteita ylläpitävät käsitykset? Ajattelisimme asioita puhtaalta pöydältä unohtaen esimerkiksi voimassa olevan perustuslain, kuntarakenteen, sote-palvelujen järjestämistavan, työttömyysturvan, arvonlisäveron ja pienemmässä mittakaavassa vaikkapa tavan hoitaa kauppa-asioita, tavan matkustaa, tavan käyttäytyä liikenteessä ja tavan tervehtiä naapuria. Katsoisimme peiliin pohtien, voidaanko tämä asia tehdä toisin siten, että siitä on merkittävästi hyötyä koko kansakunnalle tai lähiyhteisölle.

Edellä kuvattu on uudistumisen helppo vaihe, mutta sen jälkeen pitäisi tehdä päätöksiä. Pitäisi edetä vaikka perustuslakia muuttamalla ja työttömyyden olemusta pohtimalla tai omia yksilöllisiä toimintatapoja tarkkailemalla unohtaen olemassa olevan taakka. Siinä tarvitaan tahtoa ja halua sekä ennen kaikkea uskallusta luopua valta-asemista tai taloudellisista hyödyistä ja ilman pakottavaa pandemiaa.

Kulunut kevät on osoittanut, että meille kansakuntana kaikki on mahdollista, jos vain tahtoa löytyy.

 

Jari Iso-Koivisto
hallintojohtaja

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös