08 / 11 / 19

Mistä on hyvät ideat tehty? 5 vinkkiä

Käynnissä on Suomen suurin kökkä, jossa haetaan ainutlaatuisia ideoita ja uusia sankaritarinoita Etelä-Pohjanmaan kehittämiseksi. Kutkutteleeko osallistuminen, mutta idea enää puuttuu?

Miten hyviä ideoita oikein keksitään ja kehitellään? Niitä sellaisia, jotka saavat katseet ja kulkineet kääntymään kohti lakeuksia myös tulevaisuudessa. Kokosimme viisi vinkkiä, joilla pääset ideoinnissa vauhtiin.

Mistä on hyvät ideat tehty?

Loistavimmankaan idean ei tarvitse olla kokonaan uusi tai tyhjästä nyhjäisty. Ideointi on useimmiten sitä, että yksinkertaisesti ajattelee ja yhdistelee asioita uudella tavalla. Se on luova prosessi, jossa tulokset eli ideat eivät synny pakottamalla, vaan silloin kuin sitä vähiten odottaa.

Ajatustyössä voi hyvin lähteä liikkeelle siitä, mikä omassa arjessa toimii ja mikä toimii vähän huonommin. Miten huonosti toimivia asioita voisi parantaa? Mikä parantaisi sinun ja läheistesi hyvinvointia? Miten Etelä-Pohjanmaan maakunnasta tehtäisiin sellainen maanpäällinen paratiisi, että kohta kaikki tryykää tänne?

Kaipaatko kenties monipuolisempia palveluita? Mielenkiintoisia tapahtumia? Lisää yhteisöllisiä hetkiä?

Ehkä noloo, muttei koskaan keinotoon, eli muutama vinkki ideoinnin tueksi: 

1. Ratkaise ongelma, keksi tekemistä

Parhaat ideat on usein keksitty ratkaisemaan jokin tietty ongelma. Kannattaa siis pohtia omaa arkeaan ja tottumuksiaan sekä miettiä, miten niitä voisi parantaa tai helpottaa.

Pohdi myös, mitä itse haluaisit tehdä vapaa-ajalla tai lomilla, koti- tai naapurikunnassasi. Mikä on siellä parasta? Mitä uutta ja erilaista esittelet tai haluaisit esitellä vieraillesi? 

2. Kaverit följyyn

Kerää kaveriporukka tai vaikka perhe viettämään yhdessä iltaa ja laita käyntiin aivoriihi. Aivoriihen ideana on keksiä mahdollisimman monta ideaa, alkuvaiheessa määrä on laatua tärkeämpää.

Kannattaa keksiä mahdollisimman villejä ja liioiteltuja ideoita, joita sitten kehitetään yhdessä. Aivoriihessä kenenkään ideoita ei arvioida eikä tuomita, vaan jokainen osallistuja ja idea on yhtä arvokas. 

3. Vaihda maisemaa

Parhaat ideat eivät useinkaan synny pöydän ääressä istumalla. Maiseman vaihto antaa usein uusia näkökulmia. Toisilla ajatusten herättely vaatii virikkeiden lisäämistä – käy vaikka kylillä, missä värit, tuoksut ja ihmisvilinä auttavat luovuutta virtaamaan.

Toisaalta eteläpohjalaiseen luonteenlaatuun voi sopia paremmin hetki yksin metsässä. Myös luonnon värit, tuoksut ja äänet sekä rentouttavat että stimuloivat mieltä. Testaa kumpi toimii sinulla paremmin! 

4. Tylsisty

Luovuutta tutkittaessa on havaittu yhteyksiä luovuuden ja tylsyyden tunteen välillä. Nimenomaan tylsät hetket ja ikävystyminen näyttävätkin synnyttävän ideoita. Sen sijaan pakko on huono lähtökohta ideoinnille, sillä alitajunta toimii silloin, kun ongelmaa ei tarvitse miettiä ja mieli on rento.

Vaali siis tylsiä hetkiä. Esimerkiksi matkustaessasi katsele maisemaa ja anna ajatusten harhailla sen sijaan, että tuijottaisit älypuhelimen ruutua tai lukisit kirjaa. Myös muu tylsä tekeminen, kuten tiskaaminen tai haravointi voivat auttaa saamaan uusia oivalluksia. 

5. Ole valmiina

Koska hyvä idea voi iskeä milloin tahansa, pidä aina muistiinpanovälineet mukana. Jos kynän ja muistivihkon raahaaminen kaikkialle ei innosta, ota avuksi teknologia. Kännykkä toimii hyvin muistin jatkeena, sillä voi paitsi kirjoittaa, myös äänittää tai videoida ohikiitävät ajatukset.

Tuu följyyn ja tuo kaverit kanssa – tehdään yhdessä Etelä-Pohjanmaasta entistäkin paree!

Kuka voi osallistua?

Kaikki ovat kaikki tervetulleita näihin talkoisiin. Nyt siis propelli pipoon ja keksintähommiin!

Miten osallistun?

Voit jättää ideasi helposti sivulla epliitto.fi/ideakokka, ja olet mukana kisassa! Muista kuvailla ajatuksesi mahdollisimman hyvin. Miten Sinun ideasi tekee Etelä-Pohjanmaasta entistä paremman? Muista, että parhaat ideat palkitaan.

Nyt saa katsoa pitkälle ja kauas, yksin tai yhdessä! Jaa siis hulluin, tuorein, suurin tai vaikuttavin ideasi!

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös